tanzania-1758985_960_720

Tansanian Selous´n luonnonsuojelualueelle suunniteltu vesivoimala vaarantaa vakavasti tämän kansainvälisesti arvokkaan Unescon luonnonperintökohteen. Vaarassa on myös alueen 200 000 asukkaan elanto, selviää WWF:n teettämästä raportista.

Tänään julkistetun WWF:n tutkimuksen mukaan padolla olisi suoria vaikutuksia Unescon luonnonperintöalueen keskeisimpiin luonnonarvoihin ja matkailuun. Lisäksi padolla olisi heijastusvaikutuksia myös kansainvälisesti arvokkaaseen Rufuji-Mafia-Kilwan kosteikonsuojelualueeseen ja sitä kautta muun muassa kalastuksesta riippuvaisiin yhteisöihin.

Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n aiemman raportin mukaan patoprojekti olisi kohtalokas erehdys sen kielteisten ekologisten vaikutusten takia. IUCN kehottikin Tansanian hallitusta luopumaan hankkeesta lopullisesti. Tästä huolimatta Tansanian hallitus ilmoitti viime viikolla haluavansa jatkaa patohankkeen edistämistä.

WWF kehottaa nyt Tansanian hallitusta varmistamaan, että Stiegler´s Gorge -patohankkeessa noudatetaan lakia ja vaihtoehtoiset energiantuotantomahdollisuudet tutkitaan perusteellisesti ennen kuin patohankkeesta päätetään lopullisesti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että hankkeen kielteisiä vaikutuksia ei ole kunnolla selvitetty.

“Padon alapuolisen vesistön varrella elävän 200 000 ihmisen elanto on vaarassa köyhillä alueilla, joilla ihmisten proteiinin saanti on riippuvaista kalastuksesta. Tansanian on nyt tehtävä viisaita valintoja eri kehittämisvaihtoehtojen välillä ja varmistuttava siitä, että nämä ihmiset eivät joudu kärsimään. On olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin padon rakentaminen”, sanoo kansainvälisen kehityksen asiantuntija Aleksi Heiskanen WWF Suomesta.

”Tämänhetkisessä keskustelussa keskitytään ainoastaan padon suoriin vaikutuksiin ja patoaltaaseen, joka peittäisi alleen noin kolme prosenttia Selous´n pinta-alasta. Tämä tarkastelutapa on vaarallisen kapea: padon rakentamisen vaikutukset ovat paljon laajemmat ja kauaskantoisemmat. Pato muun muassa katkaisisi villieläinten vaellusreittejä, pienentäisi kalansaaliita ja uhkaisi Rufijin suistoaluetta”, Heiskanen sanoo.

WWF kehottaa Tansanian hallitusta teettämään strategisen ympäristöarvion padon vaikutuksesta Selous´n ekosysteemiin laajemminkin, jotta varmistetaan, että kaikki mahdolliset vaikutukset ovat selvillä ennen päätöksentekoa. Tällainen arvio sisältäisi myös vaihtoehtoisten ratkaisujen arvioinnin.