background-1044195_960_720

Syksyn eurobarometrin mukaan maahanmuutto ja terrorismi nähdään edelleen EU:n tärkeimpinä haasteina. EU:n politiikan painotuksia tuetaan vahvasti, jopa vahvemmin kuin viime kevään eurobarometrissa. Samalla julkistetun “Euroopan tulevaisuus” -kyselyn perusteella 80 % eurooppalaisista haluaa enemmän EU-tason yhteistyötä terrorismin torjunnassa ja demokratian ja rauhan edistämisessä.

EU-kansalaisista 45 prosenttia mainitsee maahanmuuton kysyttäessä EU:n tärkeimmistä haasteista. Suomessa se nähdään hieman lievemmin, mutta kuitenkin EU:n tärkeimpänä haasteena (38 %).

Toiseksi suurin huolenaihe EU-tasolla on terrorismi (32 %), joka Suomessa ei näyttäydy kansalaisille aivan yhtä merkittävänä uhkana (22 %). Sen sijaan Suomessa EU-tason ongelmista toiseksi tärkeimpänä pidetään EU-maiden julkisen talouden tilannetta (suomalaiset 31 %, EU-kansalaiset keskimäärin 17 %).

Oman maan tilanteesta kysyttäessä suomalaiset ovat keskimääräistä huolestuneempia työttömyydestä (Suomi 40 %, EU 31 %), taloustilanteesta (Suomi 26 %, EU 19 %) ja sosiaali- ja terveydenhuollosta (Suomi 33 %, EU 18 %). Sosiaali- ja terveydenhuolto nähdään Suomessa keskimääräistä tärkeämpänä asiana myös henkilökohtaisella tasolla (Suomi 37 %, EU 16 %). Taloustilanteesta kysyttäessä voidaan toisaalta todeta, että suomalaista jo 40 prosenttia antoi myönteisen arvion Suomen taloustilanteesta. Tämä on 13 prosenttiyksikköä enemmän kuin kevään eurobarometrikyselyssä.

Myös valtionvelasta ollaan Suomessa selvästi keskimääräistä tietoisempia: Suomessa sitä pitää hyvin tärkeänä kysymyksenä 22 prosenttia vastaajista, koko EU:ssa keskimäärin vain 10 prosenttia vastaajista.

Suomalaiset kokevat verrattain vahvasti olevansa EU-kansalaisia: tässä kohdin suomalaiset sijoittuvat EU-vertailussa jaetulle kolmossijalle. Suomalaisista (kuten myös portugalilaisista ja espanjalaisista) 79 prosenttia kokee olevansa EU-kansalaisia. Vahvemmin näin kokevat ainoastaan maltalaiset (82 %) ja luxemburgilaiset (92 %).

“Euroopan tulevaisuus” -kyselyn mukaan eurooppalaisista 80 prosenttia haluaisi jatkossa keskittää EU-tasolle lisää valtaa terrorismin torjunnassa (suomalaisista peräti 89 %) ja demokratian ja rauhan edistämisessä (suomalaisista 88 %). 77 prosenttia haluaisi EU:lle lisää valtaa ympäristönsuojelussa (suomalaisista 78 %), 73 prosenttia, myös suomalaisista, haluaisi vahvempaa EU:ta miesten ja naisten tasa-arvon edistämisessä ja 71 prosenttia haluaisi EU:n ottavan suuremman roolin EU:n ulkopuolelta tulevan muuttoliikkeen hallinnassa (suomalaisista 74 %).

Raportti syksyn eurobarometrin tuloksista:

raportti