2015-06-16 14_02_19-sowf_2015_16062015.pdf - Nitro Pro 9 (Expired Trial)

Ensimmäinen kansainvälinen Maailman isien tila -raportti osoittaa, että miesten osallistuminen lastenhoitoon edistää perheiden ja yhteiskunnan hyvinvointia ja on merkittävä talouskasvun taustatekijä.

Isien asettaminen keskiöön on avain tasa-arvon toteutumiseen, kertoo kansainvälisen MenCare -isyyskampanjan tänään julkaisema raportti State of the World’s Fathers. Isät ovat tärkeitä lapsen kehitykselle, ja heillä on biologinen valmius lapsen hoivaamiseen siinä missä äideilläkin. Raportti myös osoittaa, että niillä isillä, joilla on läheinen suhde lapseensa, on vähemmän terveysongelmia; he elävät pidempään ja ovat tuotteliaampia ja onnellisempia.

— Tämä ensimmäinen Maailman isien tila -raportti osoittaa, että isät ovat tärkeitä lapsilleen ja että hoivaaminen on hyväksi isille, sanoo Pelastakaa Lasten Joensuun Perheentalon isätyöntekijä Topi Linjama.

Raportti on koostettu ympäri maailmaa kerätyistä sadoista eri tutkimustuloksista sekä politiikka- ja ohjelmaesimerkeistä, jotka liittyvät hoivatyöhön ja miesten osallistumiseen.

Noin 80 prosenttia miehistä saa lapsia, ja käytännössä kaikki miehet ovat jollain lailla tekemisissä lasten kanssa: opettajina, huoltajina, veljinä, valmentajina. Työelämän ja perhemuotojen muutoksen myötä myös miesten asema lasten hoitajina on muuttumassa. Silti hoivatyöhön liittyvissä julkisissa linjauksissa, tiedonkeruussa ja tutkimuksissa miehet ovat usein yhä näkymättömissä. Miesten osallistaminen on kuitenkin ensimmäinen askel kohti globaalia tasa-arvoa.

— Kun miehet kantavat osuutensa palkattomasta hoivatyöstä, voivat naisten, miesten ja lasten väliset suhteet muuttua. Äideillä ja isillä on molemmilla enemmän aikaa lapsilleen, ja miehet pääsevät osallisiksi ilosta ja myös rasituksesta, jota lastenhoito aiheuttaa, selittää Nikki van der Gaag, yksi raportin kirjoittajista.

 — Ottamalla hoivaajan roolin miehet saavat mahdollisuuden murtaa kapeita isyyden ja miehisyyden käsitteitä; he voivat tarjota lapsilleen positiivisen roolimallin.

Raportti paljastaa useita vallitsevia epätasa-arvoisuuksia. Maailmassa ei ole vielä yhtään valtiota, jossa miehet ja naiset jakaisivat tasapuolisesti palkattoman koti- ja hoivatyön. Naiset käyttävät yhä lastenhoitoon 2–10-kertaa enemmän aikaa kuin miehet. Samaan aikaan noin 40 prosenttia maailman työvoimasta ja 50 prosenttia ruoantuottajista on naisia. Toisin sanoen miesten palkaton hoivatyö ei ole lisääntynyt samassa tahdissa naisten työvoimaosuuden kasvun kanssa.

Tällä on pitkäkantoisia negatiivisia vaikutuksia: naisilta jää käyttämättä tulo- ja työllistymismahdollisuuksia, mikä puolestaan kasvattaa sukupuolten välistä epätasa-arvoa.

Myös talous hyötyy miesten osallistumisesta lastenhoitoon. Jos naiset pystyisivät osallistumaan työmarkkinoille samalla tavalla kuin miehet, esimerkiksi Yhdysvalloissa bruttokansantuote kasvaisi arvioiden mukaan 5 prosenttia, Japanissa 9, Arabiemiraateissa 12 ja Egyptissä jopa 34 prosenttia.

Raportin mukaan politiikalla on merkitystä. Vaikka äitiysvapaa on käytössä jo lähes kaikissa valtioissa, vain 92 valtiossa myös isällä on oikeus isyysvapaaseen. Puolessa näistäkin valtioista isyysvapaa on alle kolmen viikon mittainen.

Islannissa, joka näyttäytyy isyyslomien kultamaana, isät pitävät keskimäärin 103 päivää palkallista vapaata. Tämä on silti vain puolet siitä vapaasta jonka äidit käyttävät. Suomi kuuluu Islannin kanssa isälle mahdollisten vapaiden pituudessa maailman kärkikastiin.  Mikään muu käytäntö ei ole osoittautunut hoitovastuun jakamisessa yhtä tehokkaaksi kuin maksettu, jakamaton isyysvapaa.

— Raportin avulla haluamme vaikuttaa tulevaisuuden politiikkaan ja ohjelmiin ympäri maailmaa isien yhdenvertaisen osallistumisen vahvistamiseksi, tiivistää Gary Barker, toinen raportin kirjoittaja ja kansalaisjärjestö Promundon kansainvälinen johtaja.

Tulevaisuudessakin julkaistava raportti on tarkoitettu tiedon välittämiseen isyyteen liittyvistä teemoista. Se antaa myös politiikkasuosituksia siitä, miten maailman isien tilaan voidaan saada toivottu muutos.

MenCare on kansainvälisen Promundon ja Afrikassa toimivan Gender Justicen koordinoima globaali isyyskampanja. Pelastakaa Lapset kuuluu kampanjan ohjausryhmään, jossa ovat mukana lisäksi seksuaali- ja lisääntymisterveyttä edistävä kansainvälinen keskus Rutgers ja sukupuolten tasa-arvoa ajava globaali verkosto the MenEngage Alliance.