image_xlarge

Image © Mhobl

Jätehuolto on Välimeren etelä- ja itärannikolla edelleen monin paikoin huonolla tolalla, kertoo Euroopan ympäristökeskuksen tiistaina julkistama raportti.

Raportin mukaan Välimeren Marokosta ja Libanoniin ulottuvalla etelärannikolla asuu lähes 18 miljoonaa ihmistä, jotka eivät ole viemäröinnin piirissä.

Myös jätehuollossa riittää parannettavaa. Alueen yhdyskuntajätteistä kerätään kolme neljäsosaa, mutta suurin osa kerätyistä jätteistä kaadetaan yhä avokaatopaikoille, joista EU on parhaillaan luopumassa ympäristösyistä. Kierrätys, kompostointi ja puhdistettujen jätevesien uusiokäyttö ovat raportin mukaan Välimeren etelärannalla vielä lapsenkengissään.

Euroopan ympäristökeskus varoittaa raportissaan, että puutteellisten vesi- ja viemäriverkostojen takia jätevesiä valuu puhdistamattomina niin pinta- kuin pohjavesiinkin. Viime kädessä likavedet päätyvät Välimeren rantavesiin, missä ne voivat saastuttaa sekä uimavesiä että ihmisravinnoksi pyydettäviä kaloja ja muita mereneläviä.

Raportin mukaan edistystäkin on tapahtunut. Vuosien 2003 ja 2011 välillä viemäröinnin piirissä olevan väestön osuus nousi 87,5 prosentista 92 prosenttiin. Myös raskasmetallien määrä Välimeren vedessä on vähentynyt viime vuosina.

Raportti esiteltiin tiistaina Välimeren maiden ympäristöministereille Ateenassa.

EEA:n englanninkieliseen raporttiin tästä linkistä >>>(pdf)