bandera-de-la-cruz-roja

Syyriassa on siepattu kuusi Punaisen Ristin työntekijää ja paikallisen Punaisen Puolikuun vapaaehtoistyöntekijä.

Yksikään ryhmä ei vielä sunnuntaina ole ilmoittanut olevansa sieppauksen takana. Kansainvälinen Punainen Risti on kuitenkin vedonnut sieppaajia, olivat he keitä tahansa, vapauttamaan työntekijät.

Sieppaus tapahtui Luoteis-Syyriassa Idlibin alueella sunnuntaina puoliltapäivin. Punainen Risti ei ole kertonut siepattujen kansallisuutta, sukupuolta eikä muitakaan tietoja heistä.

Siepatut olivat vieneet lääkintätarvikkeita Sarminiin ja Idlibiin ja oli sieppaushetkellä palaamassa Damaskokseen.

Syyrian valtiollisen tietotoimiston SANA:n mukaan sieppaajat ensin tulittivat siepattujen Punaisen Ristin työntekijöiden ajoneuvoja. Hallituksen tietotoimiston mukaan sieppaajat olivat “aseistettu terroristijoukko”, millä Syyrian hallinto yleensä tarkoittaa kapinallisia.

Sieppaukset ovat yleistyneet Pohjois-Syyriassa kolmatta vuotta jatkuvan kansannousun ja sisällissodan aikana.

Siellä kapinalliset ovat vallanneet laajoja alueita, mutta hallituksen joukkoja on yhä monissa kaupungeissa. Taisteluja on päivittäin.

ICRC and Syrian Arab Red Crescent team abducted in Idlib